lauantai 5. tammikuuta 2013

Ompelunurkkaus

Vihdoin sain kauan haaveilemani ompelunurkkauksen. Iso se ei ole, mutta asianasa ajaa. Nyt ei tarvitse ompelukonetta ja saumuria ottaa esille niitä tarvitessa. Saavat aina olla pöydällä valmiina käyttöön. Leikkihuoneen vaatehuone rajattiin kirjahyllyllä ja kaapilla puoliksi. Näin toiselle puolelle sain tuon nurkkauksen ja toinen puoli jäi leluvarastoksi. On siellä paljon muutakin säilössä...


Leluvarastoon laitoin banaanilaatikoihin säilöön vauvalelut ja sellaiset, joilla isommat tytöt eivät enää leiki eikä pikkuneiti vielä leiki. Kaappiin, jonka Mies on esikoiselle tehnyt vaatekaapiksi, saa kätevästi kirjat ja palapelit. Roolivaatteetkin roikkuvat näppärästi henkareissa. Vanerisia hyllyjä varten laitettiin kiskot ja kannakkeet. Kannakkeita vaan ei ollut kaupoissa riittävästi, joten makuuhuoneiden vaatehuoneet ovat vielä kesken. 



Ompelunurkkauksen hyllyihin saa kankaiden, lankojen ja keskeneräisten käsitöiden lisäksi myös käsityökirjoja ja lehtiä (kunhan ne jostain laatikoista löydän) sekä kaavoja sun muita puulokerikkoihin. Banaanilaatikot on ajatuksena päällystää tapetilla tai maalata. Ja jotain ilmoitustaulun tapaista on suunnitteilla seinälle. Pöydälle laitoin lokerikon, johon saa kaikkea pientä laitettua esille. Ja tuoliksi yksi perintötuoleista.




Meidän käsityötyttönen halusi heti kokeilla ompelemista ja teki kummitädilleen syntymäpäivälahjaksi tyynyn. Harmi, kun en ehtinyt valmista tyynyä kuvata ennen paketoimista.


Nyt pitäisi alkaa verhoja ommella ikkunoihin. Näyttäisi koti enemmän kodilta ensi viikonlopun tupareissa. Mutta sitä ennen juhlitaan ystävän, neidin kummitädin, 40-vuotissynttäreitä! 

~ ~ ~ ~ ~ ~ 
Se, mitä opit koulun jälkeen on tärkeää. Muuten tiedät vain sen, minkä kaikki tietävät.

maanantai 31. joulukuuta 2012

Huonekaluja ja tunnustus

Ennen joulua haettiin äidin luota muutamia perintöhuonekaluja. Pianon olen saanut jo melkein 20 vuotta sitten. Piironki, Singeri ja 3 tuolia ovat Mummuni perintöä.


Piironki on muuten hyvässä kunnossa, mutta toiseksi alin laatikko ei tahdo aueta. Ja laatikoiden nupit pitää ehdottomasti vaihtaa.


Singerin Pappani on entisöinyt maalaamalla. Vielä en ole kokeillut toimiiko.


Yhden tuolin istuinosa on palapelinä, mutta kätevä mies senkin saa korjattua.


Hyllyn olen maalannut itse joskus lapsena. Hiominen on vissiin jäänyt vähän huonommalle, kun keltainen maali näkyy joistain kohdista. Mutta onhan tällä tunnearvoa :) On tulossa makuuhuoneen seinälle. Tällä hetkellä laitoin sen lattialle pinnasängyn päätyyn. Muutama iltasatukirjakin siihen laitettiin.


Sain Sinisen unelman Katjalta tunnustuksen. Kiitos Katja! Tunnustuksen säännöt on seuraavat:
-jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoita siitä heille
-kerro itsestäsi kahdeksan asiaa


1. Olen vasenkätinen.
2. En ole koskaan ollut lentokoneessa.
3. Inhoan ilmapalloja. En tiedä mistä tämä on tullut, mutta ne on vaan niin inhottavia, varsinkin kun pyörivät jaloissa ja koko ajan tiellä.
4. Olen järjestelmällinen, mutta silti tavaroita on sikin sokin. Kummallista... Töissä työpöytäni on kyllä tiptop ja tavarat ojennuksessa. Miksei sama säily kotona. Johtuiskohan noista neljästä muusta talon asukista...
5. Olen hoitovapaalla vielä ainakin vuoden.
6. En osaa nukahtaa ellen lue jotain. Vaikka miten väsyttäisi, on pakko edes hetki lukea, jotta saa unen.
7. Pelkään korkeita paikkoja.
8. Neulon tai virkkaan samalla, kun katson telkkaria, ja yleensä vain silloin. Meillä on tv vain yläkerran aulassa ja sitä tulee nykyään katsottua tosi vähän eikä sitä kyllä kaipaakaan. Ehkä siksi on tullut nyt vähemmän tehtyä käsitöitäkin.

Tämä pitäisi jakaa 8 blogille, mutta on kiertänyt jo aika monessa. Joten saa napata mukaansa ken haluaa.


Olemme olleet nyt joululomalla tosi ahkeria, tai mies on ollut :). Meillä on valmistunut saunan lauteet, ompelunurkkaus minulle, vaatehuoneiden hyllyt ja sängynkin Mies tekaisi yhtenä päivänä. Niin, ja yksi uusi perheenjäsenkin meille on ilmestynyt. Näistä lisää ensi vuonna.

OIKEIN RATTOISAA VUODEN VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ JA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!!

~ ~ ~ ~ ~ ~
Et voi muuttaa menneisyyttäsi, mutta voit pilata nykyisyyden huolehtimalla tulevaisuudestasi.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Meidän joulu

Jouluaatto sujui rattoisasti sukulaisten kanssa. Tytöt loihtivat joulupöytään ja piirongin päälle havukoristukset.






Enkelitortut eivät ihan onnistuneet. Ensi jouluna paremmalla onnella. Hyvältä maistuivat kuitenkin.



Joululahjoja serkukset saivat runsaasti, vaikka joulupukki tulikin juuri silloin, kun oltiin saunassa. Miten se aina onnistuukin valitsemaan väärän ajankohdan... Yksi pikkutonttu on jo saunasta tullut lahjoja hämmästelemään.


Havuja laitettiin myös portaiden eteen. Jäälyhtyjä mies jäädytti pihalle. Paloivat vielä joulupäivänäkin kauniisti.




~ ~ ~ ~ ~ ~

Hyvin harvat ihmiset elävät tätä päivää – useimmat valmistautuvat elämään huomenna.
-Jonathan Swift

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Tonttuja

Aamuhämärässä, tai iltahämärässä, tontut puuhastelevat omia juttujaan. Ovet siirrettiin pianon paikalta toiselle olohuoneen seinälle. Tonttu lymyää edelleen ovien päällä. Joulukuusen tytöt koristelivat lauantaiaamuna.


Puinen pikkutonttu poronsa kanssa vahtii hyasinttia lipaston päällä. Olen tehnyt tontun esikoulussa, siis ei niin kovin kauan sitten :). Liinan olen kirjaillut yläasteella.


Keskimmäisen tyttären tekemä heinäseivästonttu tarkastelee olohuoneen touhuja pianon päältä. Tytöt tekivät koulussa joulumyyjäisiin tonttuja ja enkeleitä heinäseipäistä sekä lankakeräkransseja. Muutama tonttu jäi myymättä ja ne sai lunastaa itselleen joulujuhlassa.


Tyttö- ja poikatonttu ottavat rennosti porraskaiteen päällä.


Pikkuneidin (äidin suuresti avustamana) kerhossa askartelema korkkitonttu sai pyyhetelineen päälle seurakseen esikoisen tekemän jyvätontun.


Joulukortteja lueskeleva tonttu jumppaa jo ahkerasti.


Kiireiseltä tontulta on jäänyt lakki matkasta köyttä ylös kiivetessä.


Magneettitontut vahtivat kinkkua ja muita jääkaapin täyttäviä jouluherkkuja.


Tyttösten savikerhossa muovaamat saunatontut odottavat joulusaunaan pääsyä.


Tonttuja on talo täynnä. Tonttuisaa joulua jokaiselle täällä piipahtavalle!

~ ~ ~ ~ ~ ~
Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu.
Öitten varjoon talon touhu hukkuu.

torstai 20. joulukuuta 2012

Joulutunnelmaa

Kuusenhavuköynnösjouluvalot laitettiin ovenpieleen. Mamma on tehnyt ovikranssin puolukan- ja mustikanvarvuista.



Kuistille kehittelin myös lyhdyistä jonkinmoisen valohässäkän.


Keittiön ikkunaan teippasin valot sikin sokin. Vahingossa tuli ihan töppösenmallinen :)


Yläkerran vessan ikkunaa koristaa lyhty. Samalla toimii yövalona.


Lumihiutaleita leikeltiin isompien neitien kanssa. Rottinkitähtiä ostin Tarjoustalon alesta. Ledvalot paloivat vajaan viikon... Ihan kauniita ovat noinkin, mutta olis voinu valot palaa edes yhden joulun.








Tonttu on hypännyt oven päälle ja toinen kelloon roikkumaan.



~ ~ ~ ~ ~ ~
Kuta pienempi on itse, sitä joulumpi tulee.

torstai 13. joulukuuta 2012

Vieraat laatikkoon

Jo pari vuotta sitten bongasin appivanhempien varastosta valkoisen puusohvan. Levitettävä sohva laitettiin puku/vierashuoneeseen. Mies kyllä totesi, että kuka suostuu nukkumaan laatikossa. Samanlaisessa sohvassa olemme serkkuni kanssa lapsina nukkuneet yökylässä mummulassa.



Joulun kunniaksi sohva sai ylleen punaisen peiton. Koristeeksi laitoin valkoiset pitsityynyt ja tonttutyynyt. Pitsityynyjä en ole itse virkannut, vaan ostanut Elloksen alesta joskus. Ikkunalaudalla olevan valaisimen varjostimen Mamma on tehnyt kirppikseltä ostettuun jalkaan. Valaisimessa vain on johto, joka ei sovi meidän pistorasiaan. (Jonkun sähkärin pitäisi muuttaa johto sopivaksi (mies on sähköinsinööri...)).



Ruskean puusohvan Mies löysi majalta, jonne Miehen setä sen oli varastoinut. Tämän voi myös levittää ja tästäkin tulee mukava yölaatikko vieraille :) Sohvan pehmusteeksi laitoin patjan päälle yli 30 vuotta vanhat täkit. Appivanhemmat ovat saaneet nämä täkit häälahjaksi, mutta niitä ei olla käytetty. Mamma kysyi minulta haluaisinko ne ja totta kai otin ne ilomielin vastaan.



Ektorpkin sai ylleen jouluiset tyynyt, jotka olen tehnyt jo monta vuotta sitten. Pari punaista vilttiäkin sohvalle ilmestyi.



Joulusiivous tehtiin jo tänään. Homma sujui sukkelaan, kun kaikki olivat touhussa mukana. Matotkin saivat kunnon lumipesun, kun olivat koko päivän ulkona lumisateessa.
~ ~ ~ ~ ~ ~

Tilaisuuden kultaisen tuokion hyödyntäminen ja käden ulottuvilla olevaan hyvään tarttuminen ovat suurta elämäntaitoa.        -S. Johnson