Kevät on vierähtänyt tosi nopeasti töissä ja pihahommissa. Ollaan saatu paljon kyllä aikaankin. Mies on traktorilla tasoittanut maata nurmikkoa varten. Minä olen tyttöjen avustuksella istuttanut kukkia ja yrttien taimia sekä kylvänyt kukkien ja kasvien siemeniä. Pikku hiljaa piha alkaa muotoutua.
Kesäkukat sain eilen paikoilleen. Orvokeita, murattia, pelargonia, lumihiutaleita. Pikkuneiti halusi välttämättä sinisen kukan itselleen ja istutin sen erikseen pieneen ruukkuun.
Huhtikuussa ostamistani alppiruusuista toinen jo kukkii. Alppiruusujen seuraksi laitoin maahumalaa. Saa vapaasti levitä tuossa.
Perennapenkki 1/3 on valmis. Se on jo muutaman vuoden vanha kukkapenkki, jota nyt laajensin aika lailla. Vanhojen kuunliljojen ja saniaisten kumppaniksi istutin tuoksukurjenpolvea, maahumalaa, pikkusydäntä ja jotain Siskoni pihalta ottamaani perennaa. Jännityksellä odotan mitä sieltä kasvaa. Siskoni muutti talvella uuteen kotiin. Pihalla kasvaa paljon perennoja, jotka eivät vielä ole kukassa. Yritettiin niitä kovin tunnistaa lehtien perusteella, mutta ei onnistunut.
Kiven juurelle laitoin leviämään taponlehteä. Vielä on tekemistä tämänkin alueen kanssa. Puita pitäisi siirtää ojan penkalta parempaan paikkaan.
Tyrnin vieressä kasvaa mullan mukana tullut punajuuri :)
Tänään käytiin hakemassa appivanhempien pihalta syreenin, ruusun, luumupuun, kirsikkapuun sekä marja-aronian alkuja. Ja iiristä, liljaa, suopayrttiä, kieloa ja mitäköhän vielä. Auton takakontillinen säkkejä tuli mukaan. Toivottavasti huomenna olisi poutaa, niin saataisiin istutettua kaikki.
~ ~ ~ ~ ~ ~
Rehkiminen ja työnteko eivät lopu koskaan, mutta aurinkoisista päivistä ei koskaan tiedä.