sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Postilaatikko osa 2

Mies yhtenä iltana sanoi maalaavansa nimen ja numeron postilaatikkoon. Maalia, kun oli jäänyt yli traktorin osien maalaamisesta. Tyypillistä miehille, että yhtäkkiä keksii jonkun jutun, mikä pitää välittömästi hoitaa :) Siihen hätään aiemmin valmiiksi leikatut sablonat eivät tietenkään löytyneet. Päätettiin nyt kokeilla Sanna-Marin ehdotuksesta kontaktimuovisablonaa.


 








Numerot onnistui ok. Fiksuna aloin kirjoittaa nimeä takaperin, mutta en peilikuvana. Näytti aika vinkeeltä oikein päin :) Mutta kolmannella kerralla jo onnistuin vähän paremmin. Edelleen N-kirjain jäi vähän vajaaksi, mutta onhan ainakin persoonallinen.


Talolla miehet ovat koolanneet parvekkeen seiniä ja lappeiden alle jäävää kylmää tilaa. Lattia on tänne tulossa vanerista. Mies suunnitteli täällä tekevänsä portaiden reisilankkujen liimauksen. Portaatkin siis suunnittelee tekevänsä itse vaikka vastaava mestari oli sitä mieltä, että pitää ostaa valmiina ettei narise. Mutta vanhassa talossahan kuuluu portaiden ja lattioiden vähän narista.


Tontin lähellä kulkeva joki on tulvinut aika pahasti, on ennemminkin järvi nykyään. Joutsenia ja muitakin lintuja siellä on näkynyt.



~ ~ ~ ~ ~ ~
Keväisen puron solina lakkaisi, jos poistaisimme purosta kivet.