maanantai 2. syyskuuta 2013

Yllätyksiä

Olen erittäin positiivisesti yllättynyt omista puutarhurin kyvyistäni! Enpä olisi keväällä uskonut, että saadaan näin runsas sato kasvimaalta. Kesäkurpitsaa ja kurkkua pukkaa edelleen vaikka ja kuinka. Punajuuria, porkkanoita ja perunoitakin riittää pitkälle talveen. Vielä kun keksisi mihin kaikkeen niitä käyttäisi. Jos jollain on hyviä punajuuri- tai kurkkureseptejä (muuta kuin säilykereseptejä), niin saa vinkata.



Suuren suuria kesäkurpitsoja on tullut muutamia.



Osa porkkanoista on haaroittuneita ja näyttävät aika veikeiltä. Keskimmäinen tyttö on ottanut tämän kuvan.


Siamilaiset kurkutkin löytyivät kasvimaalta. Tämäkin on tytön ottama kuva.

                                     

Punajuuretkin ovat aika mahtavan kokoisia. Ja ollaan me nostettu yksi jättiperunakin. Kuvia ei vaan muistettu ottaa ennen syömistä.

Negatiivisempi yllätys on se, ettei parimetrisiin auringonkukanvarsiin ole kasvanut kukkaa ollenkaan. Mistäköhän mahtaa moinen johtua. Kukkia ei ole myöskään pienemmissä auringonkukissa.




Traktorikin järjesti pienen yllätyksen viime viikolla. Mies oli täyttämässä kellarin vierustaa maalla. Peruuttaessa traktori luiskahti pehmessä maassa ja jäi sitten siihen... Maakellarin teko on nyt ollut pakkotauolla. Onneksi ei kuitenkaan kukaan loukannut eikä traktori kaatunut kellarin päälle.



~ ~ ~ ~ ~ ~
Voita kuin olisit siihen tottunut, häviä kuin nauttisit vaihtelusta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti