keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Neulontaharjoituksia

Tein jälleen tossut siskon tytölle. Eivät oikein onnistuneet nämäkään. Plääh! Takaa tossu on mielestäni liian matala ja lenkki jalan päällä aivan liian pitkä. Mutta toivottavasti tulee silti käytettyä. Ohjeen muokkasin tennareiden ohjetta ja aiempaa vauvan tossun ohjetta yhdistellen.







Jo pidemmän aikaa on mieli tehnyt kokeilla sukkien tekoa varpaista varteen. Lainasin aiheesta kirjan viime viikolla kirjastosta ja tein harjoitussukat. Nopeasti sukat valmistuivat. Mielenkiintoinen ja hauska neulontatapa oli, kunhan tekniikan oppi.

Samalla kokeilin, millaiset sukat tulee puuvillalangasta. Tuli mainiot! Nämä sukat ei kyllä mahdu kuin nukelle, mutta täytyy ehdottomasti tehdä itselle puuvillasukat.



Mallin sukkiin jo valitsin. Mallitilkkuja on jotenkin tylsä tehdä, joten päätinkin tehdä tällä kertaa vähän isomman mallitilkun, joka onkin samalla keväinen tiskirätti.



~ ~ ~ ~ ~ ~
Monet oppisivat virheistään, mikäli rohkenisivat myöntää tekevänsä niitä.



2 kommenttia:

  1. ihanat tossukat odottaa hyllyn päällä, että saadaan laitettua ne 1-vuotiskuvaan <3

    VastaaPoista