keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Ihanan tavallista

Viikonloppu oli ihanan tavallinen. Muutaman vuoden, kun olin lähinnä yksin vastuussa lasten- ja kodinhoidosta Miehen ollessa raksalla, niin ihan tavallinen viikonloppu kotona on ihan parhautta. Isommat tytöt oli kavereillaan kylässä ja luistelemassa. Ulkoiltiin myös koko perhe yhdessä ihanassa talvisäässä. Leivottiin muffinsseja, tehtiin ruokaa, saunottiin. Lauantai-iltana katsottiin Miehen kanssa jopa telkkaria, kun lapset oli menneet nukkumaan. Niin tavallista, niin ihanaa!

Molempina päivinä pääsin vielä kaiken kukkuraksi yksin lenkille. Ja virkatakin ehdin. Nämä tossut olin ajatellut tehdä jo ristiäislahjaksi menneen mekon mukaan, mutta aika ei silloin riittänyt. Nyt sain nämä vihdoin tehtyä. Aika urakka olikin. Ohjeen löysin jostain portugalilaiselta sivulta. Onneksi oli video-ohje myös, tekstistä kun ei oikein selvää saanut...



Tossuista tuli ihan erilaiset. Mitenköhän siinä onnistuin? Ohje ei ollut oikein mieleinen, mutta täytyyhän samalla ohjeella toiset vielä tehdä, jotta saan tossuparista samanlaisen. Nuken tossuiksi ovat sopivat.


Mies väkersi viikonloppuna kompostin. Ehdotin, että ostettaisiin tuparilahjarahoilla ja -lahjakortilla komposti, mutta ei käynyt. Mies teki senkin itse.... Siihen tarvittiin iso tynnyri, styroksia, uretaania, teippiä, kelmua ja pitkää pinnaa. Jotain vielä pinnalle voisi laittaa, jotta näyttäisi nätimmältä.


Pikkuneidin vielä nukkuessa jatkan toisenlaisten tossujen virkkausta. Päänvaivaa tuottavat nämäkin. Ohje on kyllä suomeksi, mutta ei silti tahdo nyt luonnistua. Onkohan liian pitkä tauko ollut virkkauksissa vai missä vika?

~ ~ ~ ~ ~ ~
Parempi tehdä jotain epätäydellisesti kuin olla mestarillisesti tekemättä mitään.
-Robert Schuller

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti