Luistelin ekaa kertaa yli 10 vuoteen. Sain joulupukilta (lue ostin itse) uuden uutukaiset luistimet. Alussa oli vaikeuksia, mutta kyllä se siitä lähti sujumaan. Esikoinen nauroi, että luistelen samalla lailla kuin kuopus, joka vasta viime talvena oppi vähän luistelemaan... Esikoinen onkin taitava luistelija, meni niin lujaa etten perässä pysynyt. Harjoitusta, harjoitusta. Mutta kivaa oli!
Mies laittoi taloon ensimmäiset ikkunat, nyt tulee vähän luonnonvaloakin sisälle.
Vuoden ekat koneelliset pyykkiäkin pestiin (talonmies ei ollut vielä laittanut pesutupaan tammikuun listaa, johon merkitään pestyt koneelliset, koska ei ajatellut kenenkään pesevän vuoden ensimmäisenä päivänä pyykkiä...)
Ekan viikonlopun iltoina olemme yhdessä katsoneet joululahjadvd:t, Helinä-keiju ja suuri keijupelastus sekä Kaunotar ja hirviö, ja syötiin uudenvuodenaatosta jääneitä sipsejä ja dippiä.
Huomenna pitäisi käydä kaupassakin ekan kerran tänä vuonna. Samalla voisi ostaa alennusmyynnistä sukkahousut kaikille tytöille ensi viikolla oleviin miehen pikkuserkun häihin. En olekaan ennen ollut talvihäissä.
Mukavan rennosti on siis vuoden ekat päivät kuluneet. Jatkuukohan koko vuosi yhtä rennoissa merkeissä? Epäilen...
~ ~ ~ ~ ~ ~
Onnistumisen kaava: alilupaa ja ylitoimita.
Meillä täällä lähti lapset jo kouluun ja mies töihin, joten täys arki alkoi. Leppoisaa alkanutta vuotta!
VastaaPoistaNiin meilläkin arki alkoi jo tänään. Leppoisaa vuotta sinnekin!
VastaaPoista