Viikonloppuna oltiin serkkuni pikkuprisenssan syntymäpäivillä. Lahjaksi 2-vuotiaalle kiharapäälle annoimme tyttöjen tekemiä kaula- ja rannekoruja virkkaamassani säilytyskorissa.
Esikoisen lauantaikoulupäivänä saivat vanhemmatkin tulla kouluun. Ohjelmassa oli joulukoristeiden tekoa. Tytöt saivat tällaiset pöytäkoristeet aikaan. Näitä oli suht helppo tehdä. Tikut ja pohjat oli teknisen työn opettaja valmiiksi pätkinyt. Tikut vain hiottiin ja leikattiin ohuesta viilusta mallin mukaan aidan osat ja eiku liimalla kiinni. Toisessa työpisteessä tehtiin lyhde ja tonttulakki.
Eilen oltiin kuopuksen kanssa jälleen käsityöpajassa. Askarreltiin joulukortteja ommellen.
Joulua on nyt joka puolella, mutta itsellä ei oikein ole vielä joulufiilistä. Johtuneeko tuo siitä, ettei tee mieli laittaa joulua vuokrakaksioon. Niin mielelläni koristelisin omaa kotia... Vai onkohan stressiä viikonlopun Rovaniemen matkasta. No, toivottavasti joulufiilis tulee mukaan Joulupukin maasta.
Talolla on eristetty yläkerran huoneita. Kohta päästään laittamaan lämmöt päälle ja on vähän mukavampi miesten työskennellä. Villaa laittaessa ei kyllä kuulemma sormia palella, vaikka sisällä onkin ollut -13 astetta.
~ ~ ~ ~ ~ ~
Älä ole huoliesi tuoma, ole unelmiesi viemä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti