on päivä, jota on odotettu niiiiin kauan. Nimittäin MUUTTOpäivä! Ihan ongelmitta ei tämä rakentamisen loppuvaihe ole sujunut, mutta päästiinpä kuitenkin tähän pisteeseen :) Muuttaa meidän oli tarkoitus jo syyskuun lopussa, mutta erinäisten kommellusten ja viime tingan ihmisten vuoksi muutto on venynyt.
Viimeisen kuukauden ollaan pakattu ja pakattu ja pakattu. Asunto on entisestään banaanilaatikoita pullollaan ja vitriinit ja kaapit on tyhjiä. Välillä on täytynyt talolla siivoilla ja ikkunoita pestä. Pääsinpä käyttämään vasaraa ja ruuvimeisseliäkin sillä aikaa, kun Mies siivosi :)
~ ~ ~ ~ ~ ~
Joskus kun ajattelen miten valtavia seurauksia pienilläkin asioilla on - alan miettiä, ettei mitään pieniä asioita olekaan. -Bruce Barton
perjantai 12. lokakuuta 2012
lauantai 29. syyskuuta 2012
Titityy
Nyt on kaikki tapetit seinissä. Pitkään pohdimme mitä yläkerran aulan seiniin tulisi. Lopulta päädyimme puolipaneeliin ja tapettiin. Seinän alaosassa on kapeaa helmipaneelia. Aulan tapettivalintoihin olen erittäin tyytyväinen!
Aiemmissa postauksessa onkin vilahtanut aulan ja porraskäytävän ruskea tapetti. Ruskean tapetin kaveriksi laitettiin Tintti-tapettia. Heti, kun sen Värisilmässä näin, niin ihastuin ja pakkohan sitä oli saada.

Miksei nauttisi elämästä heti? Miten usein onnen tuhoaakaan tyhjänpäiväinen valmistautuminen. -Jane Austin
keskiviikko 26. syyskuuta 2012
Päivän piristys
Sain Kipan pajasta iloisen yllätyksen. Kiitos Kipa!!
Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post-it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post-it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Annan tunnustuksen seuraaville blogeille ja bloggaajille heidän päiväänsä piristämään:
1. Pajassa ja puutarhassa
2. Sininen unelma
3. Papunkakut
4. Maalaisunelmaa
5. Täyttä elämää
Olkaa hyvät Seija, Katja, Pauliina, Johanna ja Hannele!
~ ~ ~ ~ ~ ~
Elämä on lyhyt, mutta hymyyn kuluu vain sekunti

maanantai 24. syyskuuta 2012
Listoja ja listoja
Jalkalistat alkaa olla valmiina. Kaikki ei kuitenkaan ihan vielä paikoillaan... Jalkalistoihin on siis laitettu pistorasiat, jotta hirsiseinään ei tarvinnut niitä upotella. Samasta syystä valonkatkaisimet on ovenpielissä. Sähkökalusteet on Renova-merkkiset.
Katto"listat" on köyttä. Osa vielä laittamatta. Mies vähän harmitteli, kun näin helpon ratkaisun keksimme :) Mutta hyvältä näyttää.
Muut listat on tehty purkutalon ulkoseinänlaudoista. Höylätty, tapitettu reiät, hiottu, liimattu ja taas höylätty. Listoja tuli myös hirsiseinien ja katon sekä tiili- ja hirsiseinien yhtymäkohtiin keittiössä ja pukuhuoneessa.
Raksan tekemättömien töiden lista alkaa pikkuhiljaa lyhentyä ja muutto lähestyä!! Jiihaa!! Tätä on niiiin odotettu. Vastaava mestari vaan päätti pitää lomaa just väärään aikaan ja muutto sen takia siirtyy ensi kuun puolelle... Onpahan aikaa siivota ja tehdä taloa entistä valmiimmaksi ennen kohokohtaa.
~ ~ ~ ~ ~ ~
Kiire ei koskaan ole alussa, se ryntää paikalle vasta lopussa.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Liiloja kukkia
Nyt on yläkerran makuuhuoneet tapetoitu. Olipas vaikea valita tapettia. Varsinkin neitien huoneeseen kesti aikansa löytää tapetit, jotka miellyttää molempia tyttöjä. Lopulta päädyimme tapetoimaan kolmella eri tapetilla. Näin kumpikin neiti sai valita yhden tapetin (josta välttämättä toinen ei niin välittänyt) ja yhdessä valittiin kolmas.
Oviseinällä tiilitapettia, ikkuna- ja päätyseinällä hopeista tapettia.
Ja vielä vaatehuoneen seinällä kukkatapettia.
Meidän makuuhuoneeseen löytyi alekorista liilaa kukkatapettia ja sen kaveriksi liilaa tapettia :) Ihan en oo tähän tyytyväinen, mutta näillä nyt mennään...
~ ~ ~ ~ ~ ~
Parempi epäonnistua siinä, missä haluaa onnistua, kuin onnistua yhdentekevässä.

-Torsti Lehtinen
maanantai 10. syyskuuta 2012
Oih, mitä löytöjä
Viime lauantaina kävimme pihakirppiksella. Ja oi, oi mitä ihania löytöjä siellä oli... ja ihan pilkkahintaan. Taikinatiinu, emalinen vati, pärekori, narua, pyykkipoikia, leivosvuokia, pari leipäkoria, juuttisäkki ja kaikki yhteensä vaan 15 euroa.
Pienoinen ongelma tuli, kun oltiin lähdössä kotiin. Miten ihmeessä saadaan kävellen raahattua kaikki tavarat ja vielä vaunutkin? Onneksi kirppis oli aivan Miehen siskon lähellä ja saimme viedä tavarat leikkimökkiin odottamaan autokyytiä :)
~ ~ ~ ~ ~ ~
Jos sä haluat jotaki mitä sullei oo ikinä ollu, sun pitää teheräkki jotaki mitet oo ikinä ennemmin teheny.

lauantai 1. syyskuuta 2012
N-Y-T
Nyt on lattiat valmiit! Jee!
Vielä puuttuu pieniä viimeistelyjä, mm. ne listat. Meillä ainakin jalkalistat valmistuu ennen muuttoa, koska niihin tulee pistorasiat.
Nyt voi pikkuhiljaa alkaa pakata tavaroita laatikoihin, niihin banaanisiin :)
~ ~ ~ ~ ~ ~
Kiirus ei tuu ku huonosta hoppuulemisesta

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)