keskiviikko 21. elokuuta 2013

Lahjoja

Tämän kesän lahjakäsityöt ei ole oikein ottanut luonnistuakseen. Virkkasin siskolleni 30-vuotislahjaksi pyynnöstä ballerinatossut. Ensin tein yhdellä ohjeella, mutta tuli aivan liian isot ja ohjekin oli aika monimutkainen. Lopulta löysin yksinkertaisen ohjeen ja teinkin tossuja kaksinkappalein. Ruskeita tossuja toivottiin. Sellaiset sai ja lisäksi vielä luumunväriset :)




Siskon pojalle tein kaksi pipoa 3-vuotislahjaksi. Ruttupipon malliksi Poika ei suostunut, joten Esikoinen hoiti kuvausmallin työn. Tämän pipon tein ihan omalla ohjeella. Hieman purkamista vaati, mutta tuli lopulta ihan sopiva.



Lippispipoa sankari suostui hetken pitämään päässään, jotta sain kuvan napattua. Pipo on muokattu kahdesta eri ohjeesta. Ensimmäisessä Drops Designin ohjeessa lippa ei ollut hyvännäköinen, joten tein sen Suuren käsityölehden ohjeen mukaan.



Lankaa on vielä jäljellä ja siitä toivottiin lapasia. Tein jo sellaisetkin, mutta totta kai niistä tuli liian pienet. Aloitin isompia, mutta nyt näyttää siltä, että ne on liian isot... Kuvia tulee myöhemmin, kunhan lapaset valmistuisivat

Miehen serkku vaimoineen oli meillä ensimmäistä kertaa käymässä ja toivat aivan ihastuttavan kynttilänjalan tupaantuliaislahjaksi.


Sukulaisilla vieraillessamme veimme tuliaiseksi itse tehtyjä maustekurkkuja sekä persiljakimpun omalta kasvimaalta.


~ ~ ~ ~ ~ ~
Jonset aluuksi onnistu, tee niinkun äitee sanoo

5 kommenttia:

  1. Mun tossut :) Nyt J ei suostu lähtemään mihinkään ilman lippispipoa :) On kyllä hieno kynttilänjalka, mäkin haluun uuteen kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun pipo kelpaa. Kiitos lahjavinkistä :)

      Poista
    2. Siis, onko joku teidän tuttu tehny ton ite?

      Poista
    3. Ei ole. Ihan on kaupasta ostettu.

      Poista
  2. Ok. Tuli vaan mieleen, kun mainitsit tosta lahjavinkistä ja aina suosit itsetehtyjä..

    VastaaPoista