torstai 18. huhtikuuta 2013

Kasvimaan suunnittelua

Tonttiimme kuuluu pieni peltokulma. Pellon, jossa kulma on omistaa Esikoisen parhaan kaverin isä. Viime keväänä hän kaivoi omansa ja meidän "peltomme" väliin ojan. Nyt kulmaan voisi jotain alkaa kasvattaa.

Viime viikonloppuna kävimme alueen mittaamassa, se on 24 x 20 x 9 m. Aikas kivan kokoisen kasvimaan siihen saa. Mietin vain jaksanko hoitaa kasveja, jotta saadaan satoa.... Alkuinnostus kaikilla on suuri. Varsinkin nyt, kun lumet ovat melkein kokonaan alueelta sulaneet.


Kuvassa etualalla on siis meidän pelto ja "lumiviiva" vähän kauempana on oja. Ja alemmassa kuvassa peltokulman oikea reuna. 


 Siemeniäkin ollaan jo ostettu. Ja puutarhakirjoja sekä nettisivuja tutkittu. Paljon on opittavaa ja mietittävää, miten eri kasveja istuttaa ja mitä sinne istuttaa. Perunaa, porkkanaa, herneitä, kesäkurpitsaa ainakin. Kokeilen myös paprikaa ja punajuurta. Jotain yrttejäkin laitetaan ja salaatteja.


Jääkaapissa perunapussissa olleet perunat ihan väkisin haluavat siemenperunoiksi...


Olisiko teillä, lukijat, antaa hyviä käytännönvinkkejä aloittelevalle puutarhurille? Tai jotain neuvoja, mitä ei ainakaan kannata tehdä.

~ ~ ~ ~ ~ ~
Tee niinku kilipikonna: tyännä pääs pihalle ja lähäre liikkehelle.


2 kommenttia:

  1. Se on hienoa, että jollain löytyy intoa tohonkin hommaan. Mulla menee hermot tohon meen erittäin pieneen kukkamaahan ja haluaisin poistaa sen. Mut tyydyn nyt siihen, et hommataan siihen uudet kukat. En jaksa hoitaa ees sitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan sitte syksyllä minkälaista satoa saadaan :)

      Poista