tiistai 13. elokuuta 2013

Kesän projektit

Miehellä oli tämän kesän projekteina kellarin ja terassin rakentaminen. Terassi tai siis kuulemma patio, koska siinä on katto, on edennyt kellaria pidemmälle. Helteissä on terassia pitänyt tehdä, jotta saa katon päälle ennen sateita ja sitten voi jatkaa sateen suojassa lattialautojen öljyämistä ja muuta.

Keväällä terassin alle valettiin paalutukset.


Paalutusten laudoituksen poistossa Pikkuneiti oli isin apuna.


Traktori oli apuna, kun salaojat täytettiin hiekalla ja täytemaalla.


Meidän tyttöjen kesälomareissun aikana Mies oli saanut lautoja terassille. Aluskatekin on jo paikoillaan.


Terassilla/patiolla on kokoa 4x18 m. Kaikenlaista sinne mahtuu, pingispöydästä, uima-altaasta ja löhöilypaikasta haaveillaan ainakin.



Taloa ei paljoa näy läheiseltä tieltä.


Viime viikolla Tätsä oli Miehen apuna nostamassa kattopeltejä.


Muutaman päivän Mies höyläsi lattialautoja. Ja viimeisenä lomapäivänä sai laudat öljyttyä. Vielä on hommaa ennen kuin voidaan tanssit patiolla järjestää :)


Edistyi kellarikin sateisina päivinä, kun ei voinut tehdä terassia. Välillä Mies muurasi harkkoja sadeviitta päällä...




~ ~ ~ ~ ~ ~
Kyllähän se on niin, että jos kaipaa sateenkaarta, on kestettävä sadettakin.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Virheistä oppii

Kasvimaalla kasvit kasvaa hyvin :) Oon niin tyytyväinen ja ylpeä! Nyt vaan huomaan, että salaattia ei olis pitänyt kylvää kerralla kaikkea. Ei edes viisihenkisellä perheellä tule syötyä ihan tota määrää salaattia. Ohjeissa kyllä sanottiin, että vähän kerrallaan 2 viikon välein, mutta ei sitä innostuksissaan uskonut sellaista. Nyt pitää kitkeräksi menneet salaatit repiä pois ja laittaa jotain muuta tilalle.


Perunaa ja hernettä taas voisi olla vähän enemmänkin. Yrttejä on ihan sopivasti.



Tilliä, persiljaa, lipstikkaa, steviaa ja minttua olen jo kuivattanut. Tilliä ja persiljaa laitoin myös pakkaseen. Vielä niitäkin vaan riittää.



Porkkanat ei jostain syystä kasva oikein hyvin. Eipä tarvii porkkanaa harventaa :) Kesäkurpitsaa ja punajuurta sen sijaan tulee tosi paljon. Ja tomaattiakin on saatu monena päivänä jo popsia. Kuvittelin tomaatin olevan vaikea kasvatettava, mutta hyvin menestyy. Jee jee.




Purua tulee paljon terassityömaalta. Keksittiin laittaa sitä kasvimaan poluille. Ei ole niin paljon enää rikkaruohoja kitkettävänä. Vaikka olenkin yllättynyt siitä miten ahkerasti jaksan rikkaruohoja kitkeä.


Kasvisten säilöntäpaikka vaan on vielä "hieman" vaiheessa. Maakellarista on tehtynä vasta perustukset.


~ ~ ~ ~ ~ ~
Elämässä pitää aina olla toivomisen varaa

lauantai 20. heinäkuuta 2013

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Pesukukkia

Tyttöjen opettajille ja koulunkäyntiavustajalle virkkasin pesukukkia kesämuistamiseksi. Koulussa on kolme opettajaa sekä kaksi koulunkäyntiavustajaa, jokaiselle tehtiin oma kukka. Lisäksi tein vielä ystäväpariskunnan illanviettoon muiden tuliaisten joukkoon kukan sekä pesukintaan.

Lankana käytin pellavalankaa. Vanhin tytär halusi jotain väriä ja löysin joskus kirppikseltä ostamani pellavalangat. Sininen ja oranssi on niitä lankoja, ruskeat olen ostanut tuparilahjaksi tekemiini pesukukkaan ja pesukintaaseen.






~ ~ ~ ~ ~ ~
Ihmiset unohtavat mitä olet tehnyt. 
Ihmiset unohtavat mitä olet sanonut.
Mutta he eivät unohda niitä tunteita, joita olet heissä herättänyt.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Pieniä makupaloja

Eilen syötiin ensimmäiset maistiaiset omalta kasvimaalta! Kyllä maistuikin hyvältä. Pikkuneiti päätti repiä muutaman sipulinvarren ja niitä paistettiin kalan kanssa.


Lisäksi otettiin tilliä ja salaatinlehtiä. Pienen pieniä olivat vielä, mutta ah niiiin hyviä. 



Mintun- ja stevianlehtiä otin muutaman kokeeksi kuivumaan. Mutta mitä ihmettä on tapahtunut vihanneskrassille?




~ ~ ~ ~ ~ ~ 
Minä olen maailmansivu itse itseäni kehunu ja hyvin olen kehuttuna pysyny. 
–Suomalainen sananlasku

maanantai 27. toukokuuta 2013

Satoa odotellessa

Nyt on saatu kaikki siemenet ja taimet istutettua. Pari viikkoa sitten haettiin peräkärryllinen hevosenlantaa. Sitä lapioin ensin kottikärryihin ja siitä kasvimaalle. Ja vielä käänsin lannan mullan joukkoon. Viisi tuntia meni ahertaessa. Sitä ennen oli Mies traktorilla siirtänyt mullat omalle pellolle. Tyttöjen kanssa lapioitiin polut eri penkkien väliin.



Pikkuneiti istutti itsensä hernepenkkiin :)


Perunat idätettiin, totta kai, banaanilaatikoissa.


Tomaatintaimet ja stevian taimen ostin perjantaina paikallisilta kukkamarkkinoilta. Tomaatissa on jo yksi pikkuinen tomaatinalku.



Raparperin ja mintun taimia sain anopilta. Laitoin ne kasvimaan perimmäiseen nurkkaan yhdessä lipstikan ja ruohosipulin kanssa, jotka kaikki on monivuotisia kasveja. Kasvien väleihin ripottelin vielä ruiskaunokin, asterin ja punapellavan siemeniä. Ne oli kaikki monta vuotta vanhoja, mutta katsotaan josko niistä jotain kasvaisi.


Amppelimansikan sain Mieheltä äitienpäivälahjaksi. Se roikkuu vielä tikkailla, mutta pääsee terassia koristamaan, kunhan se valmistuu.


~ ~ ~ ~ ~ ~
Kuki siinä mihin sinut on istutettu

tiistai 21. toukokuuta 2013

Hiekkalaatikko

Pappa rakensi tyttösille hiekkalaatikon viime lauantaina. Samaisen ladon kattoparruista hiekkalaatikko kasattiin, mistä on portaatkin tehty. Hiekkaa tuli pari kuormaa pihalle terassia varten. Kasasta riitti hyvin hiekkalaatikkoonkin täytettä.


Pikkuneiti on innokas hiekkalaatikolla leikkijä. Hienolla neidillä pitää olla helmet aina kaulassa :) Itse valitsi ja laittoi pipon päähänsä, kun oltiin ulos lähdössä.


Hiekkalaatikko tuli siihen leikkipaikaksi tasatulle tontin kulmalle, kivien ja pihlajan taakse. Vielä puuttuu leikkimökki, trampoliini ja kiipeilyteline. Saviselle pihalle odotellaan naapurin tuovan soraa, kunhan peltohommilta ennättää.


Terassi ja kasvimaakin edistyivät viikonlopun helteissä. Niistä lisää seuraavissa postauksissa.

~ ~ ~ ~ ~ ~
 Tästäkin päivästä selviää voimakkaalla tahdolla, päättäväisyydellä ja polttavalla halulla roikkua mukana - tuli mitä tuli.