sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sauna

Saunaan on Pappa rakentanut itse kiukaan. Siihen on käytetty mm. kaukolämpöputkea. Luukku ja aivan uusi verkko löytyivät romukaupasta. Kiukaaseen mahtuu n. 250 kg kiviä.




Seinäpaneelit Mies piilutti kesällä ja poltti.



Lauteet on vahattu mustalla vahalla. Ylälauteet vielä puuttuvat.



Saunatonttu oli joulun aikaan tuonut seiniin sopivan saunasetin.


~ ~ ~ ~ ~ ~
Olet ainoa ihminen maailmassa, joka pystyy käyttämään sinun kykyjäsi. -Zig Ziglar
Joka leikkiin ryhtyy, sillä iloa riittää

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kolmas kerta toden sanoo?

Leivinuunin rappaus halkesi jälleen kerran. Se on nyt pariin kertaan jo korjattu. Aiemmista kerroista voit lukea täältä ja täältä Tähän mennessä mies on siis irrottanut leivinuunista ensin yläosan rappauksen ja laittanut sinne verkon. Kun se ei auttanut, laittoi verkon koko leivinuunin alueelle. Sekään ei nyt siis auttanut vaan uudelleen halkesi.

Miehet pähkäilivät syytä ja lopulta päättivät purkaa rappauksen leivinuunin etupuolelta, luukkujen kohdalta. Luukutkin tuli mustattua uudelleen, kun olivat jo ehtineet kosteudessa vähän ruostua.



Tästä kolmannesta korjauskerrasta on nyt pari kuukautta. Leivinuunia on lämmitetty lähes päivittäin ja edelleen on ehjänä. Toivottavasti nyt kestää!!

Mies rappasi pukuhuoneen seinänkin uudelleen samalla.


Leivinuunin päälle laitettiin laatat. Näitä laattoja ostettiin Agrimarketin loppuunmyynnistä alunperin yläkerran vessan lattiaan, mutta ei niitä siihen sitten käytettykään.


 ~ ~ ~ ~ ~ ~
Kun älli loppuu, luota vaistoon

torstai 8. maaliskuuta 2012

Portaista

Portaat on nyt valmiit. Yksi askelma on selvästi muita tummempi, tosi hyvin näkyy tossa kuvassa. Silloin, kun askelmat ei vielä olleet kiinni, pappa putosi tikkailta ja kaatui portaiden päälle. Osa askelmista lensi ja kolhiintui. Mies niitä sitten korjaili ja vahasi uudelleen. Pappa ei onneksi pahemmin loukannut itseään. Tuo yksi askelma kärsi pahiten ja sitä mies joutui hiomaan. Hiottuun pintaan tarttui vahaa enemmän ja samalla väriä.


Otsalaudat vahattiin samalla Osmocolorin vahalla kuin itse askelmatkin. Mies jo ehdotteli jotain muuta väriä, mutta mun mielestä ne on parhaimmat noin.

Portaiden alapintaan olohuoneen puolelle laitettiin lautaa. Laudat vahattiin vaaleiksi.



Myös eteiseen portaiden viereen laitettiin vanhan ladon lautoja. Hienosti Pappa sai ne tehtyä hirren näköisiksi. Portaiden alle jäi hyvää säilytystilaa, esim. keskuspölynimurin letkulle.



~ ~ ~ ~ ~ ~

On aina helppoa ottaa ensimmäinen askel ja yhtä mahdotonta ottaa kaksi askelta kerralla.
Salaisuus piilee liikkeellelähdössä.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Eka kerta

Lauantaina olin ensimmäistä kertaa talomme yläkerrassa!! Ja vautsi vau miten hienolta siellä näyttää. Tai tottahan olen nähnyt paljon kuvia, mutta luonnossa kaikki vaan näyttää niin paljon paremmalta :) Mies sai siis portaat kulkukuntoon. Ja näin mahtavat niistä tuli!


Portaat on itse tehty vanhan ladon kattoparruista. Parrut sahattiin rimoiksi, jotka mies liimasi yhteen. Porrasaskelmat käsiteltiin Osmocolorin vahalla, sävy eebenpuu.


Portaisiin laitetaan vielä otsalaudat ja alapuoli paneloidaan. Kyllä vaan on niin hyvät portaat, että. Eivät narise eivätkä notku.





Lattia sen sijaan vähän narisee, mutta niinhän lautalattian kuuluukin :) Yläkerrassa on siis jo lattiakin paikoillaan. Lattiat on käsitelty samalla vahalla kuin portaat. Lattialaudat on Luvia Woodilta haettu.



Vielä pitäisi seinät maalata ja laittaa seinäpaneelit. Ja tietenkin ne listat...

~ ~ ~ ~ ~ ~
Kun teet kaksi ihmistä onnelliseksi, olet itse tavallisesti heistä toinen.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Keittiö

Mies on saanut isänsä kanssa asennettua keittiöön kaapit ja kodinkoneistakin osan.


Välitilat lopulta kuitenkin laatoitettiin. Alun perin olin sitä mieltä, että välitilaan ei missään nimessä tule laattaa. En vain tiennyt mitä siihen laitetaan. Kaikenlaisia vaihtoehtoja mietittiin, mutta loppujen lopuksi päädyttiin laittamaan kylpyhuoneesta ylijääneet laatat keittiöön. Ja ihan hyvännäköinenhän siitä tuli.



Huuvan Pappa rakensi itse. Metallista hitsasi kehyksen, johon laitettiin alapuolelle peltiä ja päälle vaneria ja rapattiin antiikkilaastilla. Samalla laastilla rapattiin myös seinä kaappien yläpuolelta.



Keittiön tasot tulivat puuvalmiina ja Mies vahasi ne Osmocolorilla. Eikä me keittiössäkään päästy ihan ongelmitta. Tilattiin tutun kautta yli 3 m pitkä terästaso. Kuljetuksessa tasoon oli tullut suht iso naarmu. Tason toimittaja oli sitä mieltä, että voisi pudottaa hintaa mikäli hyväksymme tason naarmuineen. Mies kokeili tasoa kaappien päälle ja huomasi, että allas oli muutaman sentin väärässä paikassa. Tarvitsimme siis kuitenkin aivan uuden tason. Lopulta saimme naarmuisen tason 100 eurolla. Nyt meillä on siis kaksi tosi isoa terästasoa. No, Mies laittaa toisen tason "omaan huoneeseensa".


Niin ja ne keittiön lattialaatat... Mamma ahersi muutaman tunnin syksyllä niiden parissa. Poisti saumalaastin jämiä sekä porakoneeseen asennetulla nylonlaikalla että ihan perinteisesti ruuvimeisselillä raaputtamalla :)

~ ~ ~ ~ ~ ~
Jokainen joka on pidellyt kädessään meren silottamaa kiveä, tietää että jatkuvalla hyväilyllä on ihmeitä tekevä voima. 
-Tommy Tabermann

tiistai 13. joulukuuta 2011

Ristiäiset

Sunnuntaina vietettiin pienen prinsessamme ristiäisiä. Hieman neiti itkeskeli toimituksen aikana, kuten kuuluukin :) Mutta hyvin meni kaikki loppujen lopuksi. Tarjottavaa oli paljon, suurimman osan teki mamma.


Ihana pupukakku on serkkuni tekemä.


Itse tein kinkkuvoileipäkakun sekä masaliisan. Voileipäkakussa on täytteenä kinkkusuikaleita, paprikaa ja pippurituorejuustoa. Päällä on ruohosipulituorejuustoa, herneenversoja varsina ja kinkkuja ruusuina.



Talollakin on tapahtunut taas vaikka mitä, mutta niistä seuraavassa postauksessa. Katsotaan milloin sen ehdin laittaa :)

~ ~ ~ ~ ~ ~
Parempi olla pieni ja valaista kuin iso ja varjostaa.
-Anita Tiikasalo

tiistai 8. marraskuuta 2011

Vessat ja kylpyhuone

Taas on taukoa ollut blogin päivittämisestä. Tällä kertaa tauon "syynä" on kolmisen viikkoa sitten syntynyt pieni prinsessa :)


Mies on isyyslomalla ahkeroinut raksalla... Yläkerran ja alakerran vessaan on asennettu pytyt ja kalusteet. Valkoinen seinälaatta on molemmissa sama. Alakerran vessaan laitettiin tehosteeksi kivilaattaa ja yläkertaan mustaa ja punaista mosaiikkia. Yläkerran vessaan on tulossa punaiset kaapinovet ja laatikot.




Myös kylpyhuone on viimeistelty suihkuilla.


Eteisen mies on laatoittanut ja portaita rakentanut ahkeraan. Eteisen laatat ostettiin Agrimarketin loppuunmyynnistä viime vuonna. Laattoja oli aika sopivasti, kolme jäi yli :)




Tällä hetkellä mies häärää saunan lauteiden ja keittiön kalusteiden kimpussa. Niistä kuvaa myöhemmin. Me tytöt hääräillään kotona ja opetellaan vauvantahtista elämää.

~ ~ ~ ~ ~ ~
Älä hämmästele ihmeitä, odota niitä